Muutama sana parhaasta, karvaisesta ystävästäni

Elämä ei olisi samanlaista ilman parasta ystävääni – eli mopsiani. Ei ole mitään parempaa, kuin tämä tuhiseva ystävä! Me tehdään periaatteessa kaikki yhdessä. Minulla on rikkaus tehdä töitä kotoa käsin eli pystyn olemaan ja viettämään aikaa koirani kanssa melkein aamusta iltaan. Ja joo, kyllä me nukutaankin yhdessä… Sen jälkeen, kun tämä ihana otus tuli elämääni, niin onhan kaikki muuttunut. Aikataulut ja menot pitää suunnitella pitkälti koiran mukaan.

Heti aamukahvin jälkeen me lähdemme aina aamulenkille ja teemme yleensä noin tunnin lenkin. Olen huomannut, että siinä mielessä oma elämänlaatu on parantunut aika paljon, kun saa raikasta ilmaa heti aamulla. Ennen en olisi lähtenyt kirveelläkään ulos ennen puoltapäivää. Muutenkin koirani on super-utelias ja kaikessa pitäisi olla aina mukana. Välillä mopsini menee jopa liiallisuuksiin, mutta toisaalta kyllähän tämä tekee elämästäni vain mielenkiintoisempaa – ja takaa hyvät naurut!

Välillä uppoudun niin työhön, että mopsini tulee joku lelu suussa tökkimään minua ”äiti hei leiki mun kanssa” -tyyliin. Kuten varmasti kaikki koirat, mopsit rakastavat leikkiä yli kaiken erilaisilla lelulla ja niitähän tässä talossa koirallani riittää. Me leikimme varmaan pari tuntia päivittäin. Tieto, että koirani on onnellinen, tekee myös minut onnelliseksi. Tuntuu, vain että löydän sen leluja aina joka nurkasta, joskus harmittavasti – ja vaarallisesti – jalankin alta. Sotkemisen lisäksi kyllähän koira on vähän niin kuin oma lapsi. Siitä on tosi iso vastuu! Vastuu kaiken ulkoilutuksen, ruokkimisen, kouluttamisen ja hoitamisen kanssa. Vaiva palkitaan iloisella hännänheilutuksella enkä vaihtaisi omaa koiraani mihinkään!

Parasta ovat ne päivät, jolloin itselläni on mieli tosi maassa ja tuntuu että seinät kaatuvat päälle. Tiedättehän? Sitten koirani tulee luo aina yhtä iloisena, niin ei siinä voi muuta, kuin tulla hyvälle tuulelle ja hymyillä. Mietin aina välillä miten erilainen paikka tämä maailma olisi, jos me ihmiset olisimme yhtä iloisia kuin koirat ovat.

Mopsi kulkee mukana kaikkialla

Viikonloppuisin pidän aina vapaata töistä. Ei varmaan yllätä, että myös viikonloput vietän pääsääntöisesti tiiviisti mopsini kanssa. Sunnuntaisin käymme pienillä vaelluksilla tässä Turun lähistöllä maastoissa ja vietetään siellä useampi tunti. Joskus meidän mukaamme lähtee joku kavereistani ja siinä tapauksessa yleensä tehdään ihan eväät mukaan ja termos on täynnä kuumaa kahvia, että jaksetaan samoilla pidempikin reitti.Muu ystäväpiirini jaksaa silloin tällöin naureskella minulle, että aina kun menen jonnekin, niin mopsi kulkee mukana – jos ei omin jaloin hihnan päässä, niin selässäni koirille tehdyssä repussa. Minulle koiran ottaminen oli nimenomaan sitä varten, että saisin itselleni uskollisen ystävän. Minulla oli vaikeampi vaihe elämässä menossa, ero takana ja tunsin itseni yksinäiseksi. En voi muuta sanoa, kuin että tämä mopsi sai elämäni suunnan kääntymään totaalisesti ympäri!