Author Archive

Okategoriserade

Koruja käsityönä

Kauneus on katsojan silmässä, sanotaan. Ei siis ole helppoa tehdä korua, joka miellyttäisi kaikkia. Ja koska asiat ovat niin kuin ne ovat, ongelmana on se, että saa kysynnän ja
Okategoriserade

Päivä turkulaistytön elämästä

Tänään oli kaiken kaikkiaan oikein onnistunut päivä! Työpäivä meni oikein mukavasti ja pääsin sovitusti lähtemään hieman aikaisemmin kuin tavallisesti ja sen kunniaksi menin suoraan kaupan kautta kotiin. Käyn yleensä
Okategoriserade

Kuinka koulutat koirasi?

Koiran kouluttamiseen on syytä paneutua jo ennen kuin uusi perheenjäsen on saapunut kotiin. Sillä siinä vaiheessa, kun saat maailman suloisimman pennun syliisi rapsuteltavaksi, on tärkeää, että tiedät mitä olet
Okategoriserade

Muutama sana parhaasta, karvaisesta ystävästäni

Elämä ei olisi samanlaista ilman parasta ystävääni – eli mopsiani. Ei ole mitään parempaa, kuin tämä tuhiseva ystävä! Me tehdään periaatteessa kaikki yhdessä. Minulla on rikkaus tehdä töitä kotoa
Okategoriserade

Parhaimmat slotit koirafaneille

Minun täytyy myöntää, että lemmikistäni huolehtimisen ohessa minulla on muitakin rakkaita harrastuksia, joista yksi on kasinopelaaminen. Kaikkein parasta on, että nykyään ei tarvitse edes pukeutua hienosti, suunnata Helsinkiin ja
Okategoriserade

Mopsi – täydellinen seurakoira

En ole vielä tavannut ihmistä, joka ei edes jollain asteella viehättyisi pienestä tuhisevasta, aina iloisesti tervehtivästä mopsista. Sen tanakka kroppa ja tylppäkuonoisen naaman vekkuli ilme vetoavat jopa vannoutuneisiin kissaihmisiin!
Okategoriserade

Koiraystävälliset paikat Turussa

En voi sanoin kuvailla, miten tärkeä rakas koirani on minulle. Minun on käytännössä mahdotonta elää ilman silmäterääni, minkä takia raahaankin sen mukanani joka paikkaan! Onneksi Turussa asuminen on helppoa
Okategoriserade

Tapahtumarikas mökkiviikonloppu maalla

Kaipasin piristystä arkeeni, joten päätimme lähteä maalle Hirvensalolle Turun läheisyyteen muutaman ystäväni sekä mopsini kanssa. Meidän onneksemme erään kaverini vanhemmat omistavat mökin Hirvensalossa, mikä oli meille täydellinen mahdollisuus paeta